Juvan kulttuuri ry käynnistää tänä keväänä Juvan koulujen oppilaille kulttuuristipendien jakamisen Juvan kulttuuri ry jakaa tästä vuodesta alkaen kulttuuristipendejä Juvan koulujen oppilaille vuosittain. Stipendejä myönnetään kolme kappaletta: yksi alakoulun oppilaalle, yksi yläasteen oppilaalle ja yksi lukion oppilaalle. Stipendien tarkoituksena on palkita osaavia ja aktiivisia Juvan koulujen oppilaita kulttuurin eri alojen harrastamisesta ja sen toteuttamisesta koulussa sekä sen ulkopuolella. Stipendien jako valmistellaan yhdessä koulujen opettajakuntien kanssa. Tänä keväänä stipendit luovutetaan palkittaville koulujen kevätjuhlan yhteydessä. Tulevaisuudessa stipendit luovutetaan Juvan kulttuuri ry:n järjestämässä erillisessä tilaisuudessa. Ensimmäisen kerran jaettavat kulttuuristipendit saavat koulujen kevätjuhlien yhteydessä seuraavat oppilaat: • Onni Kiljunen Paatelan koulu 100 euroa Onni on taitava kuvataiteessa ja innostunut näyttelemisestä. Hän on rohkea heittäytyjä, kannustava, huolehtivainen ja positiivinen nuorimies. • Johanna Gruner 9 A luokka 150 euroa Johanna on monipuolisesti lahjakas ja aktiivinen opiskelija kuvataiteen Väri & Monto – ryhmässä, ilmaisutaidossa, kuvataiteen videoon ja valokuvaukseen keskittyvässä Elävä kuva –valinnaisaineessa. Hän on rohkea ja esiintyy mielellään koulumme juhlissa ja muissa tilaisuuksissa. • Alisa Kotro lukion 3 A luokka 200 euroa Alisa on ollut opiskeluaikanaan Juvan lukioteatterin bändin kantava voima. Hän on musikaalisesti lahjakas ja on esiintynyt mielellään koulun tilaisuuksissa. Hän on esimerkillään kannustanut ja ohjannut muita musiikin pariin. Juvan kulttuuri ry tukee juvalaisia toimijoita ja tapahtumia. Sääntöjensä mukaan yhdistyksen tarkoituksena on tukea kulttuuria sekä edistää henkistä ja aineellista kehitystä Juvalla alueellisen omaleimaisuuden ja paikallisten erityispiirteiden pohjalta. Yhdistys jakaa vuosittain avustuksia ja toimintatukia. Juvan kulttuuri ry on perustettu vuonna 2004. Juvan kulttuuri ry:n peruspääoma syntyi, kun Juvan Lehti ry:n julkaisusoikeudet myytiin Länsi-Savo konsernille. Juvan Lehti ry:n ainaisjäsenet siirtyivät Juvan kulttuuri ry:n ainaisjäseniksi. Yhdistys haluaa uusia henkilöitä jäseniksi. Yhdistykseen voi liittyä jäseneksi ottamalla yhteyden nettisivujen kautta tai olemalla yhteydessä hallituksen jäseniin. Lisätietoja; puheenjohtaja Pertti Pesonen, puh 040 0366905

Yhteystiedot

Juvan kulttuuri ry

Savon Tilipiste Oy

Piikkiläntie 2-4

51900 Juva